Hahmot
Esztär

Kuoltuaan tämä nuori mies ei osannut odottaa, että tapaisi äitinsä uudelleen. Esztärin äiti on paholainen, joka haluaa vaihtaa paikkaa poikansa kanssa.
Esztär itse olisi sinut kuolemansa kanssa, vaikka onkin häkeltynyt koko tilanteesta.
Davy

Davy on menettänyt paholaisen nimensä ja haluaa saada uuden. Ansaitakseen sen hän päätti keskittyä uusien lupaavien pirujen löytämiseen ja heidän opastamiseen.
Myös Davyn tämän hetkinen nimi on lainassa varjolaiselta. Kyseinen herra haluaisi jo nimensä takaisin. Tosin Davy ei voi sietää ihmisen nimeään, joten varjolainen saa vielä odotella.
Äiti "Murtunut"

Esztärin äiti tunnetaan paholaisena nimeltä Murtunut. Muihin tovereihinsa verrattuna hän on ollut tuoreeksi paholaiseksi taitava ihmisten riivaamisessa. Oman poikansa kuolema tosin yllätti Murtuneen niin paljon, että hän haluaa
antaa paholaisen paikkansa pojalleen.
Ylin

Ylin on paholaisten johtaja. Näin hän on päättänyt ja muut taipuivat tälle ehdotukselle. Johtajana hän on kovin tarkka siitä, millaisia uudet tulokkaat ovat luonteeltaan ja olemukseltaan. Vielä tarkempi hän on siitä, miten paholaiset onnistuvat tehtävissään.
Joskus vaikuttaa siltä, että Ylintä kiinnostaa enemmän alaistensa riivaaminen, kuin itse ihmisten.
Mestari

Mestari asustelee Davyn pipossa ja Kainon luona. Tämä hermojen möykky on se, mitä hänestä on jäljellä. Mestariin on moni paholainen kiintynyt, vaikkei sillä ole sarviakaan.
Tämä hermojen möykky on myös hyödyllinen, sillä se pystyy auttamaan Kainoa tarkkuutta vaativissa töissä, kuten enkelten höyhenten suorimisessa tai lankojen tekemisessä.
Kaino

Kaino on kallonen eli paholainen, joka parsii muita paholaisia. Ihmisten riivaamiseen hän ei osallistu yhtään, mutta yrittää parhaansa mukaan pitää toverinsa koossa.
Joskus tovereiden koossa pitäminen tarkoittaa sitä, että hänen on hajotettava heidät, jotta jaksavat taas jatkaa paholaisena oloaan.
Kainolla on myös hyvin läheinen suhde varjolaisen Halkipään kanssa.
Halkipää

Halkipää on varjolainen eli kuoleman apulainen. Yleensä varjolaiset ovat pitäneet ihmisen nimensä, mutta ymmärrettävistä syistä Halkipään nimi vakiintui.
Tämä varjolainen käyttää apunaan hevosia, joista on tehty varjolaisia. Kiitos kaviollisten avun, on Halkipään kiireittensä keskellä mahdollista tapailla Kainoa.
Puukko

Puukko on Davyn ja Esztärin äidin toveri. Riivaamisen lisäksi tämä paholainen on taitava metsästämään enkeleitä. Varjolaisia Puukko ei pidä minään ja mielellään härnää heitä.
Ensimmäinen "Eka"

Ensimmäinen on hyvin äänetön ja rauhallinen paholainen, jonka näkee useimmin Ylimmän seurassa. Kuten Mestari, myös hän on taitava tarkkuutta vaatisissa töissä.
Hän osaa enkelten ruumiiden lisäksi käsitellä varjolaisista napattuja palasia, sekä tehdä niistä hänelle tuttuja esineitä. Tämä askartelu kiinostaakin häntä enemmän
kuin riivaaminen, mutta muita paholaisia se ei haittaa.
Johan "Mörkki"

Varjolainen jolla on aina kiire. On ottanut Esztärin silmätikukseen. Harvoin tuo näytille ihmisen muotonsa, sillä pitää synkästä olemuksestaan.
Ei ole Johanin tapaista noutaa ihmisiä rauhallisella tavalla, josta johtuen hän on saanut lisänimen Mörkki.
Saita

Ahkera paholainen, joka arvostaa Kainon kykyjä. Niin paljon, että muut paholaiset ovat alkaneet kyseenalaistaa Saitan paholaisen nimen osuvuutta. Ylin kuitenkin arvostaa Saitan urakointia
eikä näe hänen tilanteessaan mitään huolestuttavaa.